Vettä sataa

Suomen sää on joskus oikukas. Ja niin se on tänäkin vuonna jälleen nähty. Ihana lumi ja pakkanen josta vielä eilen sai nauttia, on nyt lähes muisto vain. Ulkona sataa vettä, kadut ovat peilikirkasta jäätä ja ilman naskaleita ei pitäisi tuonne edes uskaltautua. Ja lenkkareissa lähteminen koirapuistoon oli viimeinen väärä valinta...

Niin on elämässäkin, huomaan tehneeni paljon vääriä valintoja mutta niiden kanssa on vain elettävä. Monta asiaa olisi kannattanut valita toisin. Mutta tässä sitä edelleen mennään ja koitetaan selvitä elämässä eteenpäin.

Sairasloma on pidetty, antibiootit jatkuvat mutta muutoin olisi huomenna edessä taas arki. Töihin pitäisi vääntäytyä ja pakko myöntää, että uutiset joita sieltä kuulin, eivät houkuta yhtään raatamaan taas yhtä saati sitten useampaa työntekijää vähemmällä henkilökuntamäärällä. Pitääköhän tässä oikeasti alkaa katsomaan uutta työpaikkaa? Vaikka viihdyn tuolla hyvin, niin ei ole mitään järkeä, että raadan itseni kuoliaaksi, ja silti pomot eivät tajua, että asioille on tehtävä jotain. Missä menee raja ihmisen, työntekijän ja orjan välillä? kuinka pitkään pitää joustaa ja uskoa, että kyllä tämä tästä. Kun ei se ole viimeisen viiden vuoden aikana tullut hullua hurskaammaksi, päin vastoin menee vain hullummaksi.

En tiedä. Jos oikeasti pitää alkaa miettimään muita paikkoja, niin rehellisesti sanoen tulen erityisen paljon kaipaamaan ystäviäni ja työtovereitani tuolla. Ja toivon, että ystävyys säilyisi vaikka työpaikka muuttuisi.