Toipumista...

Niin se on sitten tupaantuliaiset ohi. Kivaa oli, vaikka useampi joutuikin perumaan tulonsa. Mutta väkeä oli, ja mukavaa kaikin puolin. Ruoka riitti ja juomaa jäi... Mitähän mä niillä oikein teen, kun niitä on vaikka muille jakaa. Kirjaimellisesti.

Meinasi aika loppua kesken, vielä to-pe yönä ompelin verhoja kauheassa kiireessä, kun olin päättänyt, että ne on oltava valmiit tupareihin. Ja niin ne sitten valmistuivatkin. Onneksi. Ja sain ne vielä ripustettuakin ja tuli oikean pituisetkin. Kaikki hyvin siis sillä saralla.

Repe oli maanpaossa äidin luona, sillä siitä ei olisi tullut mitään, jos se olisi ollut kotona kun ihmisiä on täällä. Jo pelkästään yhden kaverin vierailu aiheuttaa monesti aika moisen trafiikin koiralle, joten mitä olisikaan ollut jos ihmisiä on kymmenen...

Viikonloppu on mennyt toipuessa, lauantai meni oikeasti nukkuessa. Hain repen äidiltä, mutta muutoin olin vaakatasossa koko päivän. Tänään on jo parempi olo ja voi jo ajatella, että söisi jotain. Eilen kun sellainen ajatus ei edes mahtunut päähän... Huomenna olisi sitten jo työpäivä.

Niin se vain joulu lähenee, alle kuukausi on enää jouluaattoon ja osa lahjoista on jo ostettuna. On se mukavaa kun tulee joulu, ei sitä voita mikään! tulisi vielä lunta maahan, niin olisi täydellistä. Sitä odotellessa...