Marraskuun harmautta

Niin se on melkein tämäkin kuukausi eletty. Ryytmihäiriöitä on päivittäin ollut jälleen ja suuri syy on varmasti työstressin lisäksi Repe ja mahdolliset muutokset ensi keväänä.

Repe on jatkanut tuhoamisvimmaansa samaa rataa kuin ennenkin ja nyt se alkaa käydä ylitse jo minunkin sietokyvyn. Eilen kun tulin kotiin töistä, oli poika oppinut avaamaan liukuovet ja syönyt silitysraudan, modeemin sekä levittänyt nuppineulat, silmäneulat, langat ja muut ompelutarvikkeet pitkin poikin makkaria. On sillä varmaan taas ollut ihan kivaa, mutta ei paljon naurattanut kun niitä magneetin kanssa keräsi sängyn alta ja parketin välistä.

Illalla hain kaupasta sitten D.A.P:n koekäyttöön. Se on ollut jo kerran käytössä, mutta olisiko siinä ollut tyhjä säiliö tai jotain, koska tämä näyttäisi nyt asteen verran paremmin toimivan kuin edellinen. Ja nyt on auton perässä häkki, johon repe saa alkaa totuttelemaan. Suunnitteilla on, että poika viettää häkissä sen ajan, mitä minä en ole kotona. Niin se nyt vain on. Pakko se on saada rauhoittumaan jotenkin.

Töissä mennään samalla tohinalla kuin ennenkin. Väkeä puuttuu, mutta mistä hoitotyön alalta ei sitten puuttuisi? Joten se on siis ihan normaalia elämää ja siihenkin on vain sopeuduttava. Oman terveytensä ohella ei kuitenkaan ole mitään aikomusta tehdä tätäkään työtä. Oma terveys on sen verran ainut laatuinen juttu minulle siinä missä jollekin toisellekin.

Eli elämä jatkuu, ulkona ei ole lunta ja harmaus valtaa alaa. Tulisi edes valkoinen joulu.