Porraskoulu osa 3

Repen porraskoulu jatkuu...

Päätin eilen, että tänään mennään johonkin ulkona oleville portaille, jotka ovat vähän liukkaammat. No sellaiset löytyivät yllättävän läheltä, tuosta juna-asemalta. Aluksi Repe niskoitteli vastaan jälleen kerran, mutta suostui lopulta menemään ne. Hieno saavutus! me ollaan edetty jälleen roimasti! Niitä juostiin sitten reilu vartti ylös ja alas ja hyvin se alkoi sujumaan. Kertaakaan ei jalat lipsuneet, mikä oli todella positiivista!

Kävin töissä tekemässä työvuorosuunnitelmaa eteen päin ja siinä sitten matkan varrella pysähdyin jälleen yksille portaille. Nuo oli sellaiset rautaiset ritiläportaat, eli läpi näkyy joka suuntaan. Ajattelin ettei Repe suostu niitä kulkemaan, mutta toisin kävi. Sehän meni ne kuin vanha tekijä!

Tuosta riemastuneena päätin, että tänään vielä tuo koira kävelee meidän rapun portaat. No alku näytti hyvältä, sillä Repe nousu kaksi askelmaa ylös päin, mutta peruutti huutaen takaisin. Annoin olla tältä erää. Tähän palataan vielä.

Annoin Repen nukkua järkytystään pois parin tunnin ajan ja uusi yritys. 15 minuuttia annoin koiran huutaa rapussa reagoimatta muuta kuin siihen, että se lähentyi portaita. Sitten päätin, että nyt riittää (kun olin jo jokaiselle naapurille selittänyt, miksi koira huutaa rapussa...) ja nostin Repen niin, että takajalat oli askelmalla 2 ja etujalat askelmalla 3. Aluksi jouduin lykkimään sitä ylös joka askeleella ja varmistin, ettei se liukastu. Ja sehän käveli ne ylös. Huutaen kuin hyeena. Ylhäällä pieni tauko (ja naapureiden kehut + rapsutukset, oltiin saatu tässä kohtaa jo yleisöä).

Alaspäin lähti kävelemään ihan itse, melkein vapaaehtoisesti ja yllättävää kyllä, täysin huutamatta. Jalat lipsui useaan otteeseen, mutta ote ei kokonaan lähtenyt portaista. Onneksi tuo ymmärtää sanan "nätisti" eli silloin mennään hiljaa ja keskitytään. Läähättihän tuo kuin höyryjuna kun vihdoin oltiin alhaalla. Alhaalla se huoli viimein makupalankin, ja tietenkin paljon kehuja ja rapsutuksia. Päätin, että ylös mennään toisen kerran vielä.

Uusi yritys. Koira lähtee kävelemään itse ylös päin, vähän lipsuen, mutta menee kuitenkin. Ja huutamatta. Toinen alastulo sujuu paremmin, ei yhtään lipsumista! Päätän jättää harjoittelun tähän, onnistuneeseen suoritukseen. Mutta jatkamme vielä.

Ja voisiko uskoa, että tämä koira on kävellyt elämänsä ensimmäiset portaat vasta eilen?! Mahtavaa edistymistä, ei muuta voi sanoa!

Matkalle lähtö tuntuu entistä paremmalta, kun tämä ongelma alkaa hiljalleen väistyä. Ihana nähdä kun toinen oppii, vaikka ei ehkä olekaan niin ihanaa nähdä sitä stressiä, minkä se siitä saa. Mutta hiljaa hyvä tulee. Nyt se on kuitenkin kävellyt portaat todistetusti myös rapussa.