Todistuksen odottelua

Sinne se sitten lähti. Pari päivää sitten laitoin päättötyön menemään ja nyt on omituinen olo. Ei ole mitään työtä, jota stressata oikein kunnolla. No tuo nyt on ehkä pieni valkoinen valhe, sillä tiistaina alkaa pro-seminaarin vääntö, mutta sitä ei tarvitse stressata (vielä). Mä olen ollut aina hirveän kriittinen omia töitäni kohtaan ja niiden näyttäminen muille on ollut vähän niin ja näin. No kuitenkin sitten eilen töissä näytin työtä yhdelle kolleegalle, joka hetken sitä selaili ja totesi että "tämähän näyttää todella hyvältä". Kyllä se tietenkin tuntui itsestä mukavalta. Vaan katsellaan kunhan työstä on oikeasti osastotunti ja sitä aletaan ruotimaan ajan kanssa...

Nyt siis odottelen, että ensi viikolla saadaan todistukset ja tämä koulu on ohi. Olo on todella helpottunut. Lueskelin oppimispäiväkirjaani tuossa viikolla ja vaikka itsestä on tuntunut siltä, etten ole mitään oppinut, niin on jotain pientä ainakin jäänyt mieleen. Onneksi niin. Kritiikkiä on satanut koulun suuntaan, mutta on jotain onneksi ollut hyvääkin. Ja kunhan tässä vähän aika kuluu, niin ehkä sitä huomaa oppineensa enemmänkin kuin miltä nyt tuntuu. Toivottavasti.

Kevät on edennyt ja voisi puhua jo alkukesästä. Ainoastaan säät eivät nyt ole hirveästi suosineet. Kesäkukat ovat päässeet yöpymään keittiön lattialle koska muutoin olisi halla ne vienyt. Nyt olen huolissani siitä, miten käy mustikkasadon, kun koko metsä on ollut täynnä kukkivia mustikoita. Toivottavasti ne ei ehdi kärsimään kylmistä öistä.

Tämän viikonlopun olen pyhittänyt (töiden lisäksi) vain olemiselle. Niin harvoin on aikaa vain olla ja tehdä mitä huvittaa. Vaikka sitten istua netissä tms. Ja onhan se ollut hassua. On koko ajan vähän sellainen olo, että eikös mun pitäisi nyt jotain kuitenkin tehdä. Eikö joku työ ole kesken ja niin päin pois. Joo, kesken olevia töitä on toki, ne eivät tekemällä lopu ennen ensi kevättä, mutta niillä ei onneksi ole mikään kauhea kiire. Ja olen vähän jarruttanut noiden töiden tekoa ihan senkin vuoksi, että pieni toivo elää siitä, että uusi opinahjo alkaisi syksyllä. Nyt kun olen tuota pääsykoekirjallisuutta tahkonnut läpi, on päällimmäisenä tunteena epäusko sisään pääsylle. Mutta joku sinne aina pääsee ja jos ei yritä, ei voi myöskään tietää osuuko se omalle kohdalle. Eli onhan tässä tekemistä kun tarkemmin ajattelee...

Repen hoito on järjestynyt leikkauksen jälkeen joten voin maanantaina varata sille leikkausajan. Yleensä on kuulemma noin viikon jono, mutta pidän peukkuja pystyssä peruutusajalle, jotta saisin asian hoidettua jo tulevalla viikolla. Mutta se voi olla toiveajattelua, kun Repeen ei koske kuin yksi lääkäri. Se on varmaa. Maksan siitä mieluummin vaikka 100e enemmän, mutta voin ainakin olla varma siitä, että leikkaava lääkäri tekee mitä on sovittu. Ja halvallahan Repen kanssa on vielä päästy verrattuna Jaskaan. Jaskan ruoka ja lääkkeet kun lohkaisi tilistä joka kuukausi lähemmäs 200e josta vakuutus ei korvannut mitään. Joten tämän leikkauksen jälkeen, ei päästä edes kahden kuukauden menoihin Jaskaan verrattuna. Pitää ajatella positiivisesti :)

Tällaista siis tänne lyhykäisyydessään. Tänään on maaginen jääkiekko-ottelu Suomi-Ruotsi. Totesin juuri tuossa kylässä käydessäni, että onneksi en ole nyt ruotsinlaivalla... Voisi olla veristä touhua kävi ottelussa miten tahansa...

Kävin eilen ostoksilla, piti löytää takki, kengät ja laukku. No helpoin löytyi, eli se laukku. Muut jäi ostamatta. Tänään kävin katsomassa terassille vesipistettä ja grilliä, mutta sopivaa ei löytynyt. Huomenna meinaan siis poiketa isompaan puutarhaliikkeeseen tuonne lentokentän lähelle ja samalla käydä takkia katsastamassa toisesta kaupasta.

Nyt siis repen kanssa sateeseen iltakierrokselle, joka tässä kohtaa on lyhyt kun lenkistä ei ole aikaa kuin tunnin verran. Eipä ainakaan pyydä ulos juuri kriittisellä hetkellä kesken matsin :)

Huomenna, sunnuntaista huolimatta, jatkuu arki ja nenä pysyy toivottavasti kiinni pääsykoekirjoissa (paitsi tietenkin se kaupoilla käynti rokottaa ajasta kolmisen tuntia. Mutta taukoakin pitää olla).