No niin, kuohuviinit on korkattu ja vaahtokarkkeja on kyytipoikana! Ihanaa elämää!!
Soitin uudelle viuluopelle tänään ja tunnit alkavat jo ylihuomenna! Voiko elämä mennä tämän paremmin! Mikä voisi enää varjostaa tätä iloa?!?!
Aina riittää surua kuitenkin, vaikkei se kosketakaan omaa perhekuntaa suoranaisesti, niin välillisesti ystävien surut koskettavat myös minua. Sain tänään viestin ystävältäni. Heidän elämän valopilkku, vain muutaman kuukauden yli kaksi vuotias Zotto-poika oli nukkunut pois tapaturman vuoksi. Repeltä lähti hyvä kamu ja lenkkiseura, Repen ensimmäinen karvakorva - ystävä. Ikävä on suuri, sillä Zotto oli aivan mahtava pakkaus ja niin sympaattinen kaikin puolin. Viestin tullessa tuntui kuin kaikki olisi valunut pois, niin se vain pysäyttää. Joku voisi sanoa, että se oli vain koira. Mutta se, kenellä ei koskaan ole koiraa ollut, ei voi ymmärtää mitä sen menettäminen on. Toivon isäntäperheelle jaksamista kaiken keskellä!
Loppuun vielä kuva kaveruksista, joista toinen nyt on jäänyt yksin kaipaamaan karvaista kamuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti