Tv 1 näytti kahtena viime tiistaina mini sarjan "viisi ystävää taivaassa". Yleensä en seuraa mitään minisarjoja, mutta jostain syystä jo ensimmäinen osa vain imaisi mukanaan. Toinenkin oli sitten ihan pakko nähdä, vaikka sarjassa ei liiemmin ollut actionia minun makuuni.
Sarjan opetus oli kuitenkin selvä ja yksinkertainen. Jokainen pienikin asia, jonka teet, vaikuttaa johonkin läheiseesi jollakin lailla. Vaikutusta ei aina näe siinä, vaan vasta myöhemmin. Vuosienkin kuluttua saattaa joistakin pienistä asioista selvitä niiden tarkoitus.
Yleensä tv:stä tulevat ohjelmat eivät liiemmin vaikuta minuun, ei niin suuntaan eikä siihen toiseenkaan. Mutta tämän ohjelman kohdalla jotenkin vain pysähtyi.
Kuinka paljon toiselle, olkoonkin hän tuttu tai tuntematon, rakas ystävä taikka inhottavin vihamies, voi merkitä niin positiivinen kuin negatiivinenkin käytös. Kuinka paljon yksi hymy, iloinen tervehdys tai muutama kaunis ääneen lausuttu ajatus voikaan vaikuttaa ihmiseen.
Kun saa negatiivista palautetta, se syö ihmistä. Ihmismieli on niin kummallinen, että sitä jollakin lailla vielä oikein ruokkii niitä negatiivisia kuulemiaan asioita. Mutta miksei se voi olla toisin päin? Miksei ihmisen mieli ruoki niitä positiivisia ja hyviä asioita, joita kuulemme tai saamme kokea? Miksi aina jostain hiipii se negatiivinen ajatus, mitä tuonkin lauseen takana oli, mitä tuo ihminen oikeasti minusta haluaa. Ja kysymysten tulva on valmis.
Kun ajattelen sarjaa, jonka katsoin, ymmärrän myös yhtäläisyyden omaan elämään. Viisi omaa hyvää ystävääni on taivaassa. Niin ainakin tahdon heidän kohdallaan ajatella. Enkä usko ajattelevani väärin. Ihmisellä on oltava jotain, mihin voi luottaa, minkä tietää pysyvän muutoksen keskellä.
Eikä mikään pysy niin kuin ystävyys. Ja jos se ei pysy, ei ole mitään, mihin voi luottaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti