Muuttolaatikoiden keskellä

Elämä on laatikkoelämää. Laatikoita siellä ja täällä, saunaan ei enää pääse, sillä sekin on täynnä laatikoita. Mitähän seuraavaksi?

Repe on jatkanut valikoivaa pakkaamista, tämä ei lähde mukaan ja tämä sitten lähtee. On huvittavaa tulla kotiin, kun koskaan ei tiedä, mikä odottaa oven takana. Viime aikoina se on ollut palasia sängystä. On uuden ostamisen aika, ei auta.

Opiskelu on lähtenyt käyntiin toden teolla, ensimmäiset tentit kummittelevat oven takana ja kirjallisia töitä on niin paljon, että niitä voisi jakaa mielellään jollekin muullekin tehtäväksi. Mutta tiesin tämän osan tähän lähtiessäni ja nautinhan siitä kuitenkin.

Laatikoiden pakkaamisen keskellä on hyvä pysähtyä miettimään ja tekemään tiliä omasta elämästään tähän asti. Entä jos tämä loppuisi yhtäkkiä tässä ja nyt. Mitä olen antanut läheisilleni? mitä jätän itsestäni muille? vai jätänkö yhtään mitään.

Tavarat nostavat esiin paljon muistoja. Muistan ensimmäiset hetket jokaisessa kodissani, johon olen muuttanut, sen tunteen, että tästä tämä nyt lähtee. Muistan ensimmäisen kerran kun sai luvan kanssa kirjoittaa osoitteen muutoskortteja ja laittaa niitä postiin. Se on ollut jännä huomata, että ennen kun lähetti muutoskortteja, saattoi kortin vastaanottajia olla lähemmäs 100 eri osoitetta. Nyt ne ovat ihmeen paljon vähentyneet, eikä syynä suinkaan ole netin hyvä saatavuus tai yhteydenpidon nopeus. Ei, vaan syynä on se, että minusta on tullut viimeinkin aikuinen ja ne todelliset ystävät ovat vähentyneet. Niin kuin aikuisuuteen taitaa kuulua...

Joskus otin ajatustavaksi sen, että minun luota on toisen luo yhtä pitkä matka kuin sieltä tänne. Eli käytännössä lakkasin pitämästä yksin yllä ystävyyssuhteita. Monta kaveria karsiutui pois vain siksi, että ystävyys oli ollut minun varassani. Ja se ei ole ystävyyttä. Mutta toisaalta ne, jotka ovat jääneet vierelle, ovat tulleet entistä rakkaammiksi ja tärkeämmiksi.

On huono sanonta sanoa, että parhaat ystävyyssuhteet syntyvät nuoruusiässä ja aikuisena on vaikea muodostaa tosi ystävyys suhteita. Tämä ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkaansa. Sillä minun kohdallani ihan kaikista parhaat ystävyyssuhteet ovat muodostuneet viimeisten muutaman vuoden aikana, ne ystävät ovat tasavertoisia ja lähempänä minua kuin kukaan varmaankaan koskaan on ollut.

Lueskelin pakatessa vanhoja kirjeitäni ja mietin jokaista ystävääni ja heidän elämän tilannettaan kirjeen kohdalla. Monesta heistä en tiedä enää mitään ja moni heistä on vain enää joulukortin päässä minusta. Mutta onko se tehnyt minua köyhemmäksi tai elämääni jotenkin huonommaksi. En usko niin.

Olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä joka elämäni matkalla on ollut mukana. Ja jokaiselle pidän oven auki ja annan mahdollisuuden "palata". Jokaisella on ollut oma paikkansa ja aikansa minunkin matkani varrella ja toivon heidän tietävän sen, että he ovat oman aikansa olleet tärkeintä mitä minulla on ollut. Nyt on jonkun toisen vuoro.

Moni näistä asioista pyörii mielessä tulevien hautajaistenkin vuoksi. Mistä löytää voimat ja sanat saattaa rakas ystävä viimeiselle matkalle. Ja aivan liian nuorena. Mistä löytää voima jatkaa eteen päin ja koettaa asettua toisen paikalle. Ehkä ei tarvitsekaan tietää sitä vielä. Elämä tuo tullessaan sen, mitä se kullekin on varannut. Siitä on vain jotenkin päästävä jatkamaan eteen päin.