Murphy ja laki

Niin. Mitenkäs se mahtoi Murphy lakinsa kirjoittaa. Tämän vkl:n aikana olen ymmärtänyt vähän siitä, mitä voi olla kun kaikki menee todellakin pieleen.

Kaikki alkoi lauantaina kun lähdin kiireessä töihin ja ajoin automaatin kautta nostaakseni koiran hoitajalle rahaa sunnuntaita varten. Kun nostan rahaa, kortti sylkäistään automaatista pois ja ruudulla lukee "tiliä ei ole veloitettu". Mitäh?? Kone suoltaa kuitin sisuksistaan. Tuijotan kuittia silmät pyöreänä, ei tämä minun tilini voi olla!! Mutta kyllä se on. Tili on miinuksilla. Ei ole koskaan vielä elämässäni ollut. Noh, eipä mitään. Mykistyneenä ajelen kohti työpaikkaa. Normaali työmatkatie on kiinni. Hetkonen, lauantaina? No niin, tietöitä tehdään kun ruuhkaa on vähiten. Siis vkl:na. Ei muuta kuin kiertämään mutkan kautta. Pääsen työpaikan parkkipaikalle ja alan kaivamaan avaimia taskusta. Vaan kas kummaa, ei löydy avainta ei taskusta eikä laukusta. Kaivan auton ja alan jo huolestua. Missä se voi olla?? Muistikuva hiipii mieleen, taisipa jäädä kotiin piirongin päälle, jossa en sitä koskaan säilytä. Jep jep. Ei muuta kuin kiertämään taloa, jotta pääsee sisälle. Onneksi työkaveri osuu samaan aikaan oville, joten pääsen nopeasti sisään kiertämättä koko laitosta. Pääsen lopulta muutaman mutkan ja ongelman jälkeen osastolle. Yleensä aina on kahvia kun vuorot vaihtuu ja sitä olisin nyt tarvinnut. Mutta eikös kahvi ole loppu. Tässä kohtaa alkaa mielessä lentää sensuroituja sanoja aikamoista vauhtia, mutta vieläkin hillitsen itseni ja suuntaan tietokoneelle. Avaan verkkopankin ja saan todeta, että Sampo on veloittanut kaikkien lainojen maksut kahteen kertaan. onko ihme, ettei tilillä ole rahaa? Vieläkin ajattelen, että voisin antaa hetken aikaa Sampolle selvittää ongelmansa, jos tämä menisi kuitenkin ohi.

Pyydän äitiä siirtämään tilille rahaa, jotta se olisi jälleen plussan puolella. Mutta mutta. Äidin tililtä näkyy raha miinuksena ja "varattuna", minulla se näkyy tulevana, mutta saldo edelleen miinusta. Verkkopankki siis jumittaa. Loppuu siis Sampon ymmärtäminen. Nyt riitti myös minulle ja huomenna neuvottelemaan lainan siirroista ja siirtymisestä toiseen pankkiin.

No lauantai sujui jotenkin. Töissä oli rauhallista, mikä oli kyllä nyt mun onneni, sillä oikeasti mikään ei pysynyt käsissä, tietokoneet jumittivat mun tunnuksilla, kopiokone jämähti ja muuta pientä kiusaa. Kaiken mitä käsiini otin, tippui lattialle. Ihanaa elämää, koita siinä hymyillä.

Lopulta saan rahat koiran ulkoiluttajalle todella mutkien kautta ja muita ihmisiä ajeluttamalla. Ei voi olla näin vaikeaa tämä elämä! Oikeasti!

Pääsen kotiin lopulta ja koiran kanssa ulos. Sää on hyvä ja ehditään ulos, kunnes sade rämähtää päälle ihan voimalla. Siis hyvä päätös hyvälle päivälle. Ei ole naurattanut tänään.

Sunnuntai. Kello ei soi, mutta koira onneksi herättää ja ehdin pikaisesti suihkun kautta antamaan koiralle ruokaa. Koira ei suostu syömään joten hihnan jatkoksi ja ulos. Muistan jopa kirjoittaa lopuksi ohjeet ulkoiluttajalle. Päätän ottaa roskapussin matkaan mukaan parvekkeelta ja avaan oven. Parvekkeenoven kahva jää käteen. Itku meinaa päästä. Ei tämä voi olla enää todellista. Pitkän yrittämisen jälkeen ovi on kuitenkin lukossa (koitapa vetää hyvin tiivistettyä ovea kiinni ja kääntää lukkoon ilman kahvaa tai muuta vetokoukkua, josta ottaa tukea...)
Ei muuta kuin töihin päin ja sama meno jatkuu kuin eilen. Päätän olla avaamatta yhtä ainutta tietokonetta, jos ei ole pakko. Töissä rauha maassa, joten saa rauhassa säheltää. Siis aivan kummallista touhua, ei muuta voi sanoa.

Loppuu se pitkä päivä joskus onneksi. Pääsen hiukan aikaisemmin ja ajattelen, että ehdin kaupan kautta kotiin. Puhelin soi kuitenkin kun pääsen meidän kylän keskustaan. Koiranhoitaja soittaa itku kurkussa, ettei ole käynyt tänään. Tekniikka oli pettänyt. Sadattelen mielessäni jälleen kerran ja painan kaasua. Onneksi ei poliisia ollut matkalla, sillä nopeusmittaria en paljon katsellut. Kaahaan omalle pihalle kone huutaen ja hiekka lentää. Noita jarrutusjälkiä voinkin ihailla sitten ihan naapureiden kanssa tässä seuraavat pari päivää. Koira ei onneksi ole tuhonnut eikä ole tehnyt mitään sisälle. Siispä koira pihalle niin nopeasti kuin sen vain saa... Ja kyllä se juoksikin. Luulee raukka tehneensä jotain pahaa kun tällä lailla hänet unohdin. Toivon ettei tuhot ala jälleen, neljä kuukautta onkin jo tuhoitta menty.

Tämä päivä ei ole vielä ohi. Paljon ehtii tapahtua ja hiukan skeptinenkin jo olen. Mutta tänään jo töissä jaksoin nauraa asioille, kyllä se vain niin on, että mitä enemmän asioita sattuu niin huumori tulee jossain kohtaa. Nyt on tapahtunut kahdelle päivälle ihan liikaa, ei sille voi muuta kuin nauraa.

Huomenna on siis edessä päivä täynnä puheluita ja tietenkin olen vielä aamuvuorossa töissä. Kivaa... Koitan ehtiä ainakin kolme tärkeintä puhelua; Sampoon, uuteen pankkiin sekä huoltomiehelle, jotta laittavat tuon oven kuntoon.

Nyt otan todellakin jäätelöä. Suklaa ei uppoaisi vaikka sitä olisikin, mutta hyvä vaniljajäätelö tekee kyllä ihmeitä.

Ei muuta kuin katse kohti uutta viikkoa ja uusia päiviä. Pitköön Murphy lakinsa, parempi kun ei usko niihin, silloin ei myöskään joudu alttiiksi sellaisille.

Hyvää yötä ja aurinkoista (sateesta huolimatta) alkavaa viikkoa!!

P.S. Sain viimeinkin pohdiskelun valmiiksi kouluista ja tein päätöksen vetämättä pitkää tikkua. Nyt siis urakalla on lukemin alkanut ja katsotaan löydänkö itseni syksyllä jostain muualta. You never know. Mutta tämä tietää jo ennestään kiireisen viikko-ohjelman kanssa vieläkin kiireisempää aikaa. Eli mun aika voi olla kortilla, mutta koitan silti löytää aikaa tapaamisille, joita muutama ehdotus onkin jo tullut. Pidän teitä ajantasalla.