Alkukesän kuulumisia

Monena iltana oon ajatellut, että pitäisi kirjoittaa tänne jotain. Päivittää kuulumisia ja kertoa suunnitelmista. Mutta aina se on vain jäänyt, on ollut jotain parempaa tekemistä tai sitten on vain ollut niin totaalisen väsynyt, ettei ole jaksanut keskittyä.

Kesäkuu on alkanut, koululaiset ovat lomalla ja omaa lomaa saa odotella vielä jonkin tovin. Nautin toukokuun viimeisen viikonlopun helteistä ja nyt on saanut taas palella. Ihmeellisesti nämä lämpötilat vaihtelee edes takas. Ihanaa oli huomata tänään, että lupiinit ovat auenneet kukkaan ja luonnossa on väriä joka lähtöön. Vaikka sadetta on tullut useana päivänä enemmän kuin tarpeeksi, on luonto kuitenkin rehevä ja kaunis. Eipä tuo sade niin haittaa, mutta tämä viileys enemmänkin harmittaa.

Elämässä ei ole tapahtunut mitään mullistavaa, mitä nyt Repen uusi asumisjärjestely ei toteudukaan ja itse on sairaslomalla. Mutta perusasiat on kuitenkin hyvin. Syy kipuihini selvisi viimein puolen vuoden tutkimusrumban jälkeen ja oikealla lääkityksellä (sekä ruokavaliolla) on kivut vähentyneet radikaalisti! Elokuussa sitten katsellaan tähystimellä, että tarviiko vaiva vielä leikatakin, mutta sinne on aikaa niin paljon, ettei sitä kannata vielä kauhean paljon miettiä.

Elämässä on myös tapahtunut jotain hyvääkin. Yhtäkkiä on ympärille löytynyt uusia ystäviä ja tylsät lenkit yksin koiran kanssa on vähentyneet kun seuraksi olen saanut uus-vanhan ystäväni. Nauroinkin ystävälleni kuluneella viikolla, kun oltiin kävelemässä Hakunilan urheilupuiston metsissä, että kiersimme sellaisiakin polkuja, joita en koskaan ole kävellyt vaikka ehdin hakunilassa asua yli 20 vuotta. Niin se vain on. Sitä on niin kiinni omissa tutuissa ympyröissä ettei ehkä edes halua katsoa, mitä aidan toisella puolella on.

Viime sunnuntaina sain kutsun erään ystäväni ystävän luo eiliseksi. Kun sitten menin heille niin ihmetys oli molemmin puolinen. Tämä kutsuja (jota en aiemmin tuntenut) olikin erään työkaverini tytär! Näin pieni on maailma. Olimme nähneet kyllä aiemminkin muutamassa tilaisuudessa ja molemmat tahoillaan olimme vain miettineet, jotta mistä tuo ihminen on niin tuttu. No nyt selvisi sekin :) Hassun pieni on maailma.

Viime viikkojen aikana oon miettinyt paljon työtä ja tilannetta töissä. Kun joka suunnasta saa kuulla, ettei työtä arvosteta, miettii onko se sen arvoista sitten. Kun itse haluaisi kehittää työtään, ei saa siihen mahdollisuutta. Jos haluaa ottaa vastuuta, ei sitä kuitenkaan anneta. Ja kuitenkin aina korostetaan sitä, että omaa työtään pitää kehittää ja ihmisten pitää kantaa vastuuta työyksikön tilanteesta. Hiukan on ollut ristiriitainen olo. Sen vuoksi on sitten halunnut jättäytyä pois kaikesta vapaa-ajalla tapahtuvasta työkavereiden illan istujaisista. Toisaalta ei halua lähteä kuulemaan vapaa-ajallaankin sitä, ettei työtäsi arvosteta, mutta myöskään ei halua antaa itselleen tilaisuutta puhua suuta puhtaaksi. Se ei ole rakentavaa millään tavalla, joten pitänee vain odotella sopivaa tilannetta.

Repsan kanssa siis elo jatkuu. Koska Repe jää tähän kuitenkin, olen alkanut katselemaan toisen laista asuntoa. Isompaa (joo, ei suoranaista tarvetta oikeesti) ja ennen kaikkea omalla pihalla varustettua. Aika näyttää mitä sitä löytää ja mistä. Vai löytääkö. Myös tuo työtilanne vaikuttaa kaikkeen, sillä jos päätänkin lähteä oikeasti jonnekin muualle töihin, on asunnon etsintäkin sitten ajankohtaista nopeammalla aikataululla.