Aika juoksee

Välillä sitä pysähtyy miettimään, miten äkkiä aika juoksee eteen päin. Päivät, viikko, kuukausi ja vuosi menevät toinen toisensa jälkeen, ja tuntuu ettei edes huomaa kun aika on jo mennyt taas aimo harppauksen eteen päin. Kun ajattelee vuotta aikana, niin taaksepäin katsoen se on todella lyhyt aika. Mutta kun sitä ajattelee vuotta eteen päin, niin silloinen ajankohta tuntuu niin kaukaiselta. Sitä ennen ehtii tapahtua niin paljon ja tilanteet muuttua.

Juuri juttelin ystäväni kanssa ajasta vuosi sitten. Silloin hän oli sinkku ja menevä ihminen. Nyt on vauva tulossa ja häät on pian. Hän itsekin sanoi sitä, ettei vielä viime jouluna olisi voinut uskoa olevansa seuraavana jouluna jo rouvaihminen. Niin se aika siis vain menee. Liian kovaa.

Tänään tuli vuosi siitä, kun kuulimme ystävän ja työtoverin poismenosta. Ihmiset ovat olleet tällä viikolla hiljaisia töissä. Ystävän ja rakkaan kollegan poismeno koskettaa edelleen jokaista. Kävin töihin tullessa hänen haudallaan tänään. Suuri määrä kukkia ja monet pimeydessä loistavat kynttilät kertoivat tarinaa, ettei hänen muistonsa ole kuollut vaikka aika kuluu. Se pisti hiljaiseksi. Vaikka kyseinen ihminen ei itse sitä enää tiedä, käykö kukaan tervehtimässä tai ei, niin omaisille se on kuitenkin tärkeä tieto, ettei muisto kuole pois. Näin sinne jäi kolme kynttilää muiden joukkoa täydentäen loistamaan valoa pimeään syysiltaan.

Tällaisen asian edessä muut asiat tuntuvat niin pieneltä ja arkiselta. Tuntuu niin yhdentekevältä miettiä lakkoa, työ asioita tai edes ihan arkisia kotiaskareita. Mutta elämässä se on kuitenkin tärkeää, ne pienet asiat muodostavat osan elämää ja monesti niiden kautta sitä vasta tajuaa olevansa elossa.

Ensimmäinen tentti lähenee (mennäkseni todellakin arkisiin asioihin) ja kirjat on luettu läpi. Osa suomennoksista puuttuu vielä, mutta kyllä tuo on ihan ymmärrettävää englantia, joten uskoisin löytäneeni sieltä ne ydinkohdat kuitenkin. On ollut jännää huomata miten erilainen motivaatio näihin opintoihin on nyt, kuin vuosi sitten. Nyt luennolla istuessa imee itseensä kaiken mahdollisen ja koettaa heti miettiä tiedon hyödynnettävyyttä käytännössä. Viime vuonna ei tällaista innostusta ollut. Joten kai se sanonta "jokaiselle asialle on aikansa" pitää paikkansa. Tämän aika on nyt.

Kirjoitin pari viikkoa sitten, ettei vähään aikaan ole yövuoroja. No toisin kävi, sillä nyt on jälleen menossa jo toinen yö. Sitten muutama vapaa ja taas kolme yötä. Vapaa ehtoisesti kuitenkin täällä olen ja teen ylimääräistä. Itsestäni se on kiinni. Pitää osata sanoa ei, jos ei jaksa. Onneksi kuitenkin tietää ja tuntee omat resurssit joten pystyy niiden puitteissa kieltäytymäänkin.

Viime yönä Repe ei ollut tuhonnut mitään. Olin aivan ihmeissäni kun menin kotiin! Se oli jotain niin harvinaista että heräsi itselle ajatus siitä, ettei se ole ihan kunnossa. Se on nimittäin syönyt useampana päivänä vähän huonosti. Taitanee olla syytä soittaa eläinlääkärille huomenna. Ihan varmuuden vuoksi. Täksi yöksi Repe meni yökylään, koska ensi viikolla on jo jälleen kolme yötä jotka tarvitsee olla yksin. Pikku hiljaa siis totutellaan rytmiin.

Nyt työt kutsuu (kyllä mä tässä välissäkin olen juossut moneen kertaan). Pahoittelen jos ajatus jossain kohtaa katkeaa, mutta syy on kyllä ihan tuossa kellonajassa ja väsymyksessä :)