Talkoita joka lähtöön

Eilen elettiin sitä hetkeä, että oli aika käynnistää virallisesti grillikausi. Niinpä sitä ennen pidimme talkoot ja siivosimme koko ison tonttialueen yhdessä ja jokainen huolehti lisäksi oman pihansa kuntoon. Roskalava täyttyi alta aika yksikön.

Loppuilta istuttiin ja tutustuttiin grillin tunnelmissa ja makkaraa upposi lähes 10kg !! Uskomatonta, miten seurassa voikin kansallisvihannes maistua niin hyvältä.

Kun oikein kunnolla pääsee siivoamisen makuun, päätin laittaa kotonakin turhaa ja tarpeetonta jälleen pois. Miten sitä voikin olla vielä, vaikka muutosta ei ole kulunut kuin puoli vuotta aikaa !?!

Kävin läpi monen monta laatikkoa ja lopulta myös vanhoja kirjeitä sisältävän laatikon. monta hyvää muistoa tulvi mieleen niitä selatessa, mutta myös monta sellaista muistoa, joilla ei ole enää mitään merkitystä. Hurjan paljon kirjeitä ja kortteja ihmisiltä, joista ei ole kuulunut enää vuosiin mitään. Toisin sanoen ihmisiltä, jotka ovat tulleet ja menneet elämässäni, eikä heillä ole enää mitään osuutta minun elämässäni. Rankalla kädellä siis muistoja pois. Miksi kantaa ja raahata paikasta toiseen mukana muistoja ihmisistä, jotka omasta halustaan eivät halua ylläpitää ystävyyttä? Ystävyys kun tarvitsee kaksi ihmistä syntyäkseen ja toimiakseen. Ei se pysy kasassa jos vain toinen pitää yhteyttä ja koettaa ylläpitää vuorovaikutusta.

Niinpä nuo muistot matkaavat tällä hetkellä kohti uusiopaperin elämää.

Vappu lähenee ja elämä hymyilee. Ystävyys on ollut asia, mitä olen pohtinut tässä viime päivinä paljon. "ystävät" jotka ovat olleet elämässäni mukana monia vuosia, toiset jopa jo kymmeniä, ovat joutuneet nyt uuden tarkastelun alle. Otetaan esimerkiksi vappu, jolloin ollaan yhdessä ja mennään paljon yhdessä, halutaan viettää laatuaikaa läheisten ystävien kanssa. Tähän asti olen itse kysellyt voinko lähteä teidän mukaan ja aina miettinyt sitä, että vain kohteliaisuudesta olen saanut olla mukana viettämässä juhlaa ystävieni kanssa. Jos en ole "ilmoittanut" halukkuutta lähteä mukaan, ei kutsuakaan ole ilmaantunut.

Tänä vappuna on toisin. Ja tätä vappua odotan siitäkin syystä paljon enemmän kuin edellisiä. Tiedän, että tästä juhlasta on tulossa ikimuistoinen ja hauska. Eikä ole tarvinnut väkisin tuppautua kenenkään seuraan.

Jos itse lukisin tällaista tekstiä jonkun ihmisen blogista, jonka lasken ystäväkseni, varmaankin loukkaantuisin ja toteaisin, jotta ei sitten. Mutta niin se vain on. Se koira älähtää ja niin edelleen... Ja mulla on aina ollut tapana sanoa asiat niin kuin ne on. Jos suhteet ovat minun varassa, on parempi ettei niitä sitten ylläpidä enää. Sillä hoitosuhteita saan ihan riittävästi ilmankin, enkä kaipaa niitä vapaa-ajallani. Jos ystävyys suhde on kylmentynyt, voi jokainen itse miettiä, miten siihen tultiin. Mitä itse teki pitääkseen ystävyyttä yllä. Niin. Siis tekikö mitään. Itse olen ihan vapaalla kädellä antanut ystävieni olla, jos kuulumiset kuuluvat vain kysyttäessä, ei minun tarvitse niitä enää oikeastaan edes tietää. Ja omia en tuputa, jos ei kiinnosta niin eihän se minulta ole pois.

Jopas tuli tekstiä. Mutta tätähän tämä elämä on. Ihmiset tulevat ja menevät. On tuttuja, tutumpia ja ystäviä. Moni ystävä muuttuu tutuksi ja moni tuttu muuttuu ystäväksi. Se on vain elämää, joka pitää hyväksyä.

Ja minä nautin omasta elämästäni. Onneksi. Minulla on ystäviä joiden kanssa on hyvä olla ja joiden seurassa viihdyn. Ja minulla on tuttuja joita voin tervehtiä kesäjuhlilla ja kaupan kassajonossa. Ja näin sen elämän kuuluukin olla.

Siispä kaivamaan vappuvaatetusta esille ja jatkamaan elämän talkoissa. Kuka niihin talkoisiin osallistuu, se on jokaisen oma valinta.